Opintomatka Suomen älykkäimpään kylään la 29.4.2023

Vuolijoki valittiin Suomen älykkäimmäksi kyläksi 2020 Maa – ja metsätalousministeriön Maaseutuverkoston järjestämässä kilpailussa, joka avattiin vuonna 2018.

Maaseutututkija Sami Tantarinmäki määrittelee älykkään kylän näin:

” Älykäs kylä ajatuksena voi olla juuri se kaivattu kannustin ja tavoite, jolla kylä saadaan uuteen nousuun. Imagotekijä, joka tarjoaa mahdollisuuden päivittää maaseutua sille tasolle missä asukkaat sen haluaisivat olevan. Älykäs kylä kylänä hakee paikkaperustaisia kehittämisratkaisuja 2000-luvun menetelmin ja näkökulmin. Tai kulkee luontaista kehittämisen tietä 2020-luvulle tultaessa.

Älykäs kylä on paikallistasolla kehityksen veturi ja kekseliäisyyden ankkuripaikka.

Älykäs kylä on yhteisö, joka on aloitteellinen sekä ratkaistakseen kehityksen mukanaan tuomia haasteita, että tarttuakseen kehityksen sisältämiin uusiin mahdollisuuksiin ja edellytyksiin. Uusia arkea helpottavia ratkaisuja rakennetaan omien vahvuuksien ja valttien pohjalta digitalisaation, innovaatioiden, kumppanuuksien ja tiedon tarjoamin työkaluin. ”

MDI toteutti 4.-5.11.2021 pidettävän 36 tunnin innovaatioleirin, jonka aikana osallistujat työstivät ideoista hankesuunnitelmia neljässä teemassa (uudet asumisen muodot maaseudulla, työtä ja toimeentuloa uusin silmin, lasten ja nuorten kyläidentiteetin vahvistaminen sekä biokaasu). Leirillä käytettiin erilaisia osallistavia ja innostavia menetelmiä. Leirin työskentelyä dokumentoitiin kuviin ja videoihin sekä toteutettiin aktiivista viestintää eri somealustoilla.

MATKAREITTI: Veteli 7.10 – Kaustinen 7.30 – Toholampi 8.05 – Vuolijoki. Paluu klo 16.00 alkaen.

Keskipohjalaiset Kylät tarjoaa linja-autokyydin ja ruokailun perillä jäsenyhdistystensä jäsenille. Muille matkan hinta 25€/henkilö.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset ruokavalioineen 23.04.2023 mennessä Esalle: esa.erkkila(a)kotinet.com 040 5162240.

jutut


Posted

in

,

by

Tags: